sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Lauma ruokintapaikalla

Salaattia syötiin päivänä muutamana näin sopuisasti:




Ja arvatkaa vaan, kenen nenä on taas kiinni kamerassa..

perjantai 28. toukokuuta 2010

Eläinkuvauksen alkeet 1

Kuvaa villieläimiä. Yleensä ne pelkäävät sinua ja kameraa, eivätkä työnnä kuonoaan kiinni siihen.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Meiän rinsessa

<3



Ja uusi kori kirppikseltä. (Myös nippusiteitä on ihminen oppinut arvostamaan ihan uudella tavalla rottien myötä.)

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kaunokaiset juomapullolla

Pulmu-päästäinen on hyvin oppinut pitämään puolensa, vaikka on porukan nuorimmainen ja vielä muita pienempi. Se vaikuttaa muutenkin fiksuimmalta, kun ei aina ole päätä pahkaa syöksymässä uusia asioita tutkimaan.





Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Pulmun Unnan kanssa juomassa, yleensä yhteislipitystä harrastavat Unna ja Alma.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Uusi riippumatto

Emäntä sai viimein ommeltua rottakansalle uuden riipparin. Tai oikeastaan kaksi samanlaista, ne kun joutuu kerran viikossa vaihtamaan ja pesemään.


Suurempi, kauniimpi ja ennen kaikkea muuhun sisustukseen sopiva.

Riippari kelpasi myös heti käyttöön, ainakin varpaiden puhdistus onnistuu erinomaisesti riipparissa köllöttäen.


sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Riipparielämää

Lisää kuvia hellepäivän riipparielämästä. :D

lauantai 22. toukokuuta 2010

Osasinpas!

Nyt näkyy video rottaihonhoidosta. :)

Rottarunoutta 4, kalevalalaisittain

Rotta soma siimahäntä
jyrsijä ylen etevä
puri yhtä, puri toista
kohta kolmatta nakersi:
Emännältä pyllyn puri
isännän romut rouskutti
vierasta maistoi mainio eläin
parista sadasta paikasta.

Eräs ihailija

perjantai 21. toukokuuta 2010

Andalusialaista herkkua

Emännän syntymäpäivän kunniaksi koko talonväki sai herkkuja.


Mansikka oli uusi tuttavuus, mutta piankos siihen tutustuttiin ja ihastuttiin. Myös Pulmu-päästäinen sai osansa, vaikkei kuvaan muitten kanssa sattunutkaan. Taaskaan.

torstai 20. toukokuuta 2010

Päiväunilla

Hellepäivän siesta rottalassa alkoi perussöpöilyllä: karvahöppänät nukkumassa yhdessä riippumatossa.


Sitten Pulmu päätti kääntää kylkeä ja emäntä meinasi tikahtua nauruunsa..


Päästäinen on ihan mutkalla, hännän takana näkyy sen kuono. :D


"Mitä se siellä hihittelee, eihän täällä saa nukuttua.."

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Eläinrääkkäystä, kuulemma

Aktivointia, sanon minä.


Tarjolla maapähkinä.


Mutta se karkaa.
 
 
Joutuu myös kerjäämään.


Mutta viimein saa herkun.


(Tarkkasilmäinen katsoja huomaa myös emännän kädessä edellispäiväisen kylvetyksen aiheuttamat taisteluarvet.)

tiistai 18. toukokuuta 2010

Aamupuurolla

Muistin viimein antaa karvahöppänöille kaurapuuroa ennen kuin lisäsin siihen suolaa. Hyvin teki kauppansa ja kävipä sellainen ihme, että kaikki kolme rottaa sattuivat yhtä aikaa kuvaan. Vielä kaikkien naamat näkyvissä ja samaan suuntaan.



Liekö klimppistä puuroa vai maistuiko vain paremmalta käpälistä syötynä? Pöhkö Pulmu.


Ja sama tilanne muutaman sekunnin päästä: kunnolla näkyvissä vain linssilude Alma.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Nauravat rotat

Netin syövereissä tuli vastaan Jaana Pohjolan eläinten koulutusta, hyvinvointia ja käyttäytymistä käsittelevä blogi ja sieltä lyhyt esittely tutkimuksesta, joka käsittelee rottien ultraäänisirkutusta, jolla on yhtäläisyyksiä ihmisen nauruun. Juttu oli mielenkiintoinen ja pitää kokeilla, josko alkuperäisen tekstinkin löytäisi jostakin. Tosin isäntä sanoi tienneensä jo kauan, että rotat nauravat salaa ihmisille.. :D

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Maailman valtiaat

Rottien elämää ja älyä nyt hetken havainnoituani olen tullut siihen tulokseen, että rottien on joskus maailman alkuhämärissä täytynyt hallita maailmaa. Ne on kuitenkin syösty vallasta ja niiltä on poistettu peukalo, jottei moinen enää pääsisi toistumaan.


Vain peukalo puuttuu.

lauantai 15. toukokuuta 2010

"Damn paparazzi!"


"Tarvi tulla siihen sen kameran kanssa.."

perjantai 14. toukokuuta 2010

Rahin tuho

Note to self: kun kuulet jyrsimisääniä, tarkista mitä jyrsitään. Työn alla ei ehkä enää ole pahvilaatikko, jota saa jyrsiä.


Liekö järjestelmälliseen toimintaan innoittajana ruuan loppuminen häkistä? Tyypit kyllä tietävät, missä pellettejä ja herkkuja säilytetään..

torstai 13. toukokuuta 2010

Rottamanikyyri

Alma on ottanut ilmeisen tosissaan puheet oman elannon hankkimisesta isona ja harjoittelee kovasti kynsien hoitoa. Ensin pikkusormi:


Sitten eteenpäin..


Laitan vielä videopätkän manikyyrin viimeistelevästä ihonhoidosta, kunhan keksin miten se tehdään..

Edit: Osasinpas!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kassi-Alma?


Ei vaan Unna!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Rottarunoutta 3

 Harmaavalkoinen, monivarpainen, ja aivan karvainen
Hetken kurkkii pää, nyt en sitä nää, piiloss' Pulmu lymyää.
Esiin et saa tätä jyrsijää edes sadalla punnalla
mutta se sentään onnistuu Almalla ja Unnalla.

Eräs ihailija 

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kauppaan lähteminen

Toiminnan kuvaus: 
1. Paikallista Pulmu. Häkin alla nukkumassa. 
2. Etsi Unna, Alma tulee perässä. 
3. Käytä Unnaa Pulmun houkuttelemiseksi esiin. 
4. Nappaa Pulmu ja laita häkkiin. 
5. Ronki Alma kirjahyllystä ja laita häkkiin. 
6. Etsi Unna. Houkuttele se esiin sohvan alta. 
7. Laita Unna häkkiin. 
8. Laita ulos puikahtanut Alma häkkiin. 
9. Tarkista, että häkissä on kolme eläintä. 
10. Koeta muistaa, minkä takia eläimet piti laittaa häkkiin.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Ulos syömään!

Ruokahan maistuu aina paremmalta ulkona syötynä, eikö? Meillä se tarkoittaa rottien mielestä sitä, että häkistä saa kantaa pellettejä sohvan sisään, jonne on ilmeisesti tarkoitus laittaa kesämökki. Sainpa päivänä muutamana Unnan kiinni itse teosta.


Myös kirjahyllyssä nautittu pelletti on parempaa kuin häkissä syöty.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Kielletyt herkut

Kaikkea vastaan tulevaa pitää rottien mielestä maistaa ja välillä eteen sattuu herkkuja. Kuten vaikka ihmisten ihovoide.



Ja vielä parempaa se on ihmiseltä nautittuna. (Isäntä alkaa jo paheksua sopimattoman käytöksen tallentamista siihen välittömästi puuttumatta..)


Harmittaa laittaa tänne epätarkkoja kuvia, mutta aina ei vain ehdi ottaa sitä toista kuvaa.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Rottarunoutta 2

R-O-T-T-A rotta rottasein
mä susta korvaläpän tein
nyt se mun päätä lämmittää
vaan helpompaa kai olis tää
jos sulta nirri olis pois
etkä mun kaulallani kiemurrella vois.

Eräs ihailija

torstai 6. toukokuuta 2010

Asumus

Näin meillä nykyään asutaan:


Häkki on Ferplastin Furet Tower ja mitat suunnilleen 80x80x160 cm. Tilattiin se nettikaupan kautta Briteistä, eikä ole kaduttanut: säästöä tuli neljännes kotimaisiin kauppoihin verrattuna ja reipas itellamies toi paketin kotiovelle asti.


Yllättävän pieneen pakettiin iso häkki menee. Ja moneen palaan..


Onneksi apu on aina lähellä. Takana näkyy terraario, jossa tyypit ennen asuivat.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Ihmismanipulaation oppitunti


"Ensin käyt makaamaan tälleen näkyvälle paikalle. Sitten kun ihminen tulee lähelle, tuijotat herkeämättä mustilla nappisilmilläsi. Ai niin, sun silmät onkin tummanpunaiset. Mut eiköhän se toimi. Kato näin. Sit jos meitä on monta, toimii vielä paremmin. 'Avaa luukku, avaa luukku, avaa luukku..' "

tiistai 4. toukokuuta 2010

Todistaja

Lattialla makaa uhri..


.. ja kirjahyllyn päältä silminäkijä todistaa: "Se oli noin kun minä tulin paikalle. Kauhea tapaus."

Rottarunoutta 1

Mua kynnet ovat raapineet,
sen selässäni nään,
kun peilin eteen asetun
ja vinoon käännän pään.

Oi Rotta! Miksi suloinen
on ulkomuotosi,
kun sielultas oot kuitenkin
hurja monsteri?

Eräs ihailija

maanantai 3. toukokuuta 2010

Pikkuapurit

Apureina kaikissa puuhissa tässä taloudessa pyörii kolme tyyppiä, ylhäältä alas esiteltyinä: Pulmu, Unna ja Alma.


Kuva on otettu ensimmäisenä päivänä, jolloin Pulmu pääsi vanhempien rottien kanssa samaan terraarioon. Tutustuttamisessa ja laumautumisessa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, mitä nyt emäntä joutui isomman riippumaton ompeluun..

"Kyllä sillä vielä ommella voi"


Jos ei välittömästi nosta ylös pudottamaansa tavaraa, voi käydä näin.