torstai 29. heinäkuuta 2010

Liian kuumaa, liian pitkään..

.. ei pysty edes blogia päivittämään. Palataan asiaan sitten kun eläimet ja ihmiset pystyvät taas toimimaan.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Korisöpöilyä

Mie en luultavasti ikinä kyllästy kuvaamaan karvapiruja korissa. Söpöläiset <3


keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kirjallisuuskriitikko

Kuuntelin tänään seuraneidin puutteessa kirjonnan ratoksi Tarua Sormusten Herrasta. Kirja on tuttu, mutta äänikirjaa en ole aiemmin kuunnellut ja täytyy myöntää, että tarina toimii hyvin näinkin, kiitos mainion lukijan.


Alma alkoi kuitenkin  neljännen tunnin kohdalla näyttää siltä, että vähempikin piisaisi:


Ikinä ennen en ole nähnyt rotan nukkuvan - tai yrittävän ainakin - puoliksi putkessa.. :D

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Alma etuuskäsittelijänä

Alma päätti ilmeisesti uudelleenkäsitellä sohvalta löytämänsä Kelan tukipäätöksen ja arkistoida sen varmaan paikkaan. En ehtinyt kuvata rottaa, joka kiitää lattian poikki paperi hampaissaan, mutta loppusijoituspaikka löytyi viimein.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Karvapuusti

Hellesäillä rottaset eivät enää ole nukkuneet kasassa vaan yleensä aivan reporankana häkin tasoilla.


Ai miten niin hampaidenpesun tarpeessa? ;)

Alma esitteli myös ällistyttävän karvapuustin, ensin sivulta..


..ja sitten päältä:

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Pakkopesu

Unna taisi olla sitä mieltä, että porukan kuopus kaipaa pesua ja kävi hommiin

torstai 8. heinäkuuta 2010

Rottamanikyyri

Alman ura rottamanikyristinä vaatii vielä pientä treenausta. Tuoreimman kynsihoidon tulos näytti nimittäin tällaiselta:

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Vieraileva pikkuapuri

Piti jo aikaa sitten laittaa tänne kuvia toisenlaisesta karvaisesta pikkuapurista, Kitsune-kissasta. Kitsu oli herpaantumatta apuna emäntänsä hääpuvun sovituksessa.

'Ihanaa tylliä!'
 

'Ja sitä on paljon!'


'Tästä kiristetään nyörit..'

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Eläinkuvauksen alkeet 2

Sohvanalaisten eläinten kuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Aluksi saattaa näkyä vain vaaleanpunaisia kuonoja.


Sitten esiin tulee jo etukäpälät.


Ja.. öö.. lisää eriparisia eläimenosia..


Tai ällistyttävä yksijalkainen rotta


Mutta kärsivällisyys palkitaan..


Sieltä se tulee: kokonainen eläin kuvassa!


Hetken..


(Lukijaa pyydetään jättämään huomiotta sohvan alle jemmattu vesapaperin pala)

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Jonglöörausta kolmella rotalla

Ei muuten ole helppoa! :D





Uskomatonta, miten isoiksi karvapötkäleet on jo kasvaneet! Vastahan ne oli ihan pieniä pehmopalleroita..